Öreokvam

Yay, joku kuuntelee musiikkia kymmentä yli kolme yöllä. Taisi herätä koko talo. Muutenkin äänimaailma on aika mielenkiintoinen. Joka tapauksessa pitää vähän ottaa selvää miten tämä koko hässäkkä toimii. On asioita joita säätää huomaamattaan, ja sitten on asioita joita ei vaan millään jaksaisi opetella, ja tämä on yksi niistä. Onneksi joku oli potkimassa vauhtia, niin sai tämänkin pystytettyä.

Toisaalla, TJ senkun pienenee. Puolen vuoden nakissa on sekä hyviä että huonoja puolia, mutta kaiken kaikkiaan en hyppää ikkunasta sen tähden. Hiukan on ollu tylsää yksin olla talossa, kun kurssit on loppuneet. Tällä viikolla olin kasarmilla vain kaksi päivää, ja välissäkin määrättiin yövapaalle. Alkaa tuntua jo huonopalkkaiselta työltä hyvillä eduilla. Alkaa jo tuskastuttamaan, kun ajattelee kevättä ja opintoja. Pääsee taas tappelemaan korttien kanssa — ja Kelan, tuon ihanan sanonko minkä.

Triviaa palveluksestani: kasvoin sentin, laihduin pari kiloa, sain lasit, lihaskunto parani (silti huono), ei kotiuttamis-cooperia, yksi metsäpäivä ja yö + ammuntaa p-kauden jälkeen, tuhottu yli 10 000 A4-arkkia, kaksi kopiokoneen mustesäiliötä, leimattu yli sata loma-anomusta ja ennen kaikkea: savustanut kenraaleita kaksi kertaa. Tämä siis kirjurina SotLK/LääkK:ssa. Suosittelen! (Kotipizza on kävelymatkan päässä)

-- .