Matkakuvaelma Intiasta

Kävin Intiassa yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla. Tässä lyhyt kuvallinen kertomus.

Bangalore

Ensimmäinen viikko koostui työtiimimme tapaamisesta. Yövyimme Royal Orchid Centralissa, joka oli myös suosittu biletyspaikka. Yhtenä päivänä huoneeseen oli jätetty lappu, jossa ilmoitettiin DJ-juhlista ja pahoiteltiin siitä mahdollisesti aiheutuvaa melua (joka onneksi ei kuulunut huoneeseeni).

Lämpötila oli kuulemma poikkeuksellisen korkea, noin 40 asteen hujakoilla kuumimmillaan. Kokoustiloissa meitä oli auttamassa kaksi kattotuuletinta.

Viikolla pääsin tutustumaan monipuolisesti paikalliseen ruokakulttuuriin, joka ei ollut yhtä tulinen kuin aikaisemmilla reissuillani, tai sitten olin vain paremmin tottunut siihen. Ruoka oli aina hyvää lähtien paikallisesta herkuista ”valkoinen huone” -nimisessä paikassa syömääni juustohampurilaiseen, joka tosin oli omasta mielestäni enemmänkin BBQ-hampurilainen.

Jääteetä tarjoiltuna kylpyammeen muotoisessa astiassa.

Jääteetä tarjoiltuna kylpyammeen muotoisessa astiassa.

Delhi

Töiden jälkeen muutama meistä suuntasi päiväksi Delhiin, jossa oli vielä Bangaloreakin lämpimämpää lämpötilan kohotessa parhaimmillaan 43 asteeseen. Delhissä yövyimme vanhassa talossa, joka oli korjattu vierastaloksi. Sen aula oli täynnä erilaisia maalauksia, ja huoneen terassilta näkyi mangopuu mangoineen. Tutuistuimme Humayunin mausoleumiin, joka olikin hienon näköinen koska sitä oli äskettäin restauroitu. Söimme raania eli mausteista lampaanviulua.

Agra

Delhistä matka jatkui noin kolmen tunnin automatkalla Agraan, jossa tutuistuimme tietenkin Taj Mahaliin ja Agran linnoitukseen. Ja tottakai täälläkin oli kuuma ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Aurinkorasva sentään esti ihon palamiselta.

Kaksi kohdetta yhdellä kuvalla! Kuva Agran linnoituksesta kohti Taj Mahalia.

Kaksi kohdetta yhdellä kuvalla! Kuva Agran linnoituksesta kohti Taj Mahalia.

Nainital

Agrasta matka jatkui takaisin Delhiin, josta yöpymisen jälkeen alkoi noin seitsemän tunnin ajo Himalajan vuoristoon Nainitaliin. Ei voi muuta kuin todeta, että tiellä voi tapahtua mitä vain: kaistamerkinnät ovat viitteellisiä, autoja on tiellä poikittain, ajaa väärään suuntaan, ohittaminen tapahtuu kuten venäjällä ja töötti on ahkerassa käytössä. Lisäksi vuoristossa tiet ovat lisäksi hyvin kapeita ja mutkaisia ja niissä näkyy merkkejä maansortumista. Tällä kertaa en nähnyt tiellä norsuja, mutta apinoita, koiria, lehmiä, kameleita, muuleja ja hevosia kylläkin. Yksi matkan jännittävistä tilanteista tapahtui, kun meitä edellä ajanut rekka oli pysähtynyt ja yksi rekan kyydissä olleista teräsköysistä tarttui kiinni vastaantulevaan kulkuneuvoon. Paikalla olleet apinat tietysti nauroivat partoihinsa.

Harvinainen näky. Lehmä tien vieressä eikä tiellä.

Harvinainen näky. Lehmä tien vieressä eikä tiellä.

Nainital on ”pieni” kylä vuoristossa järven rannalla. Nimi tarkoittaa silmän järveä ja tarun mukaan se on syntnyt paikkaan mihin Satin silmä putosi.

Näkymä hotellihuoneesta aamupäivällä.

Näkymä hotellihuoneesta aamupäivällä.

Kävimme järvellä soutelemassa (soutajan kanssa), mutta sinne olisi päässyt myös tutunnäköisellä menopelillä.

Kävimme järvellä soutelemassa (soutajan kanssa), mutta sinne olisi päässyt myös tutunnäköisellä menopelillä.

Binsar

Nainitalista matka huipentui matkan hoteimpaan ja cooleimpaan paikkaan. Tällä korkeudella lämpötila alkoi lähestyä suomalaista kesää. Noin kolmen tunnin ajomatka toi meidät vielä ylemmäksi Binsarin villieläinten turvapaikkaan. Sen sisällä on brittiläisten rakentama Grand Oak Manor, joka on (mielestäni hyvinkin kunnioittaen) muutettu hotellikäyttöön.

Loppumatkan ajaksi auto vaihtui jeepksi.

Loppumatkan ajaksi auto vaihtui jeepiksi.

Kodikas hotellihuone.

Kodikas hotellihuone.

Hotellista löytyi myös sauna. Mitenköhän se on saatu huipulle? Ei taida lämmetä hotellin käyttämällä aurinkosähköllä.

Hotellista löytyi myös sauna. Mitenköhän se on saatu huipulle? Ei taida lämmetä hotellin käyttämällä aurinkosähköllä.

Binsarissa tarkoituksemme oli rentoutua, nähdä lumiset vuorenhuiput ja villieläimiä. Miten sitten kävikään…

Eksoottisia villieläimiä osa 1/3. Sitruunaperhonen.

Eksoottisia villieläimiä osa 1/4. Sitruunaperhonen.

Eksoottisia villieläimiä 2/4. Iloinen lisko.

Eksoottisia villieläimiä 2/4. Tarkkaileva lisko.

Eksoottisia villieläimiä 3/4. Kuvan keskeltä löytyy heinäsirkka.

Eksoottisia villieläimiä 3/4. Kuvan keskeltä löytyy heinäsirkka.

Eksoottisia (villi?)eläimiä 4/4. Intialainen koira.

Eksoottisia (villi?)eläimiä 4/4. Intialainen koira.

Leopardit ja kauluskarhut jäi näkemättä, mutta ehkä turvallisempaa niin. Omaa jännitystä vierailuun toi lähistöllä olevat metsäpalot, jotka sekä peittivät näkymän vuorille savullaan että myös sulkivat tänne tulevan tien väliaikaisesti.

Metsäpalo kävi hyvinkin lähellä. Osa paloista oli hallittuja, joiden tarkoitus oli estää hallitsemattomia paloja leviämästä.

Metsäpalo kävi hyvinkin lähellä. Osa paloista oli hallittuja, joiden tarkoitus oli estää hallitsemattomia paloja leviämästä.

Kaikki meni onneksi hyvin, ja pääsimme lähtemään ajallaan palaneita alueita ihmetellen. Tästä matka jatkui takaisin kohti Delhiä, ajo sinne kesti noin 10 tuntia, josta oli sitten lento kotiin.

Vuoristoliikennettä ja apina.

Vuoristoliikennettä ja apina.

On savuista ja kuivaa.

On savuista ja kuivaa.

Liikennettä Delhissä. Myös tällä tiellä riitti väärään suuntaan menijöitä, rullaluistelija ja tien ylittäjiä uhkarohkeista pieniin koululaisiin. Bussin takaosan yllä näkyy hevoskärryt.

Liikennettä Delhissä. Myös tällä tiellä riitti väärään suuntaan menijöitä, rullaluistelija ja tien ylittäjiä uhkarohkeista pieniin koululaisiin. Bussin takaosan yllä näkyy hevoskärryt.

 

-- .

3 thoughts on “Matkakuvaelma Intiasta

  1. Raija Sahervo

    Kiitos Niklas ! Mielenkiintoinen matkakertomus Intiasta on mukava että olen päässyt kaveriksesi Facebookkiin Maijan kautta . Oli kiva kun kirjoitit suomeksi koska enlanninkieleni ei ole kovin hyvä. Terveiset Niklas sinulle ja myös kotiin . Raija Sahervo .

  2. Maija

    Oli hienosti kerrottu ja upeat kuvat, olet saanut nähdä niin paljon erilaista ja me muut siinä mukana. <3

Comments are closed.