Tämä postaus sisältää avautumista SELinuxista ja salasanoista, kiinnostumattomat ohittakoon.

Sainpa tällä viikolla parin viivytyksen jälkeen uuden kannettavan. Tällä kertaa juuri tätä sanaa kehtaa koneesta käyttää, se on nimittäin Thinkpad X200s, jota voisi kuvailla sanoin laajakuva, kevyt ja akkukin kestää. Edelliselle koneelle kävikin vähän huonosti.

Aika onkin tässä kulunut hyvin sijaistekemiseen kuten saksan kertaukseen saksankielisen käyttöjärjestelmän avulla ja Linuxin asentamiseen. Distroksi tuli tällä kertaa rakastettu ja vihattu Fedora numero 10. Melkein kaikki toimii, mutta jotain viilattavaa vielä on. Kirkkaudensäätönapit toimivat, paitsi ne eivät muuta kirkkautta. Siihen on onneksi helppo kiertoratkaisu. Sormenjälkilukijalle ei vielä kuulemma ole ajureita, eikä kyllä oikein kiinnostakaan. Jotain vikaa Guidancessa on kun se haluaa pistää konetta nukkumaan vähän väliä, eikä sen ”napsauta tästä, jos et halua” ironisesti tietystikään toimi.

Niin, mikä sitten on niin vaikeata? No tulostaminen. Käytössä oleva lasertulostin pitäisi toimia foo2qpdl-ajurilla, mutta heidän ”kaikki distrot ei osaa” -asenne ja käsin pakettien asentaminen ei kirjoittajaa kiihota. Onneksi vaihtoehtona onkin Samsungin suljetut ajurit, jotka sää kätevästi netistä. Asentaminen on helppoa ja tulostinkin on valmiiksi paikallaan. Eipä sitten kuin tulostamaan! Tai sitten ei – jälki on sen näköistä ettei tulosteista saa mitään selvää. Siinäpä sitten ihmetellään puoli iltaa miksei se nyt vaan toimi. Lopulta syyksi paljastuu SELinux. Sitten koitetaan toiset puolet illasta korjata tätä ”turvasysteemiä”. Arvaatteko mikä oli lopputulos? Kyllä, **kankkulan kaivoonhan se lähti.

Fedorassa tulee ajatukseltaan aivan loistava apuohjelma, joka ilmoittaa SELinuxin estämistä tapahtumista. Näppärää, eikö. Sen lisäksi, että tämä ihana toiminnallisuus vaatii suorittimen herättämistä monta kertaa sekunnissa, se ei ole käyttökelpoinen. Virheilmoitukset ovat hepreaa (tässä tapauksessa tietoturvanörttihippienglantia), joista ainakaan minä en tajua juuri mitään, saati sitten ns. tavallinen käyttäjä. Ohjelma tarjoaa ”korjauskomentoa”, mutta jättää kertomatta missä hakemistossa se pitää ajaa. On myös mahdollista pyytää ohjelmaa suorittamaan se itse, mutta se toiminto onkin valikoissa harmaalla – miksi? No pienen tutkimustyön jälkeen selviää, että ohjelman asetustiedostosta pitää määritellä käyttäjät, jotka saavat näitä ajaa. Näin määritellyt käyttäjät saavat ajaa näitä komentoja pääkäyttäjän oikeuksin. Näppärää, eikö? Ehkä viime vuosisadalla, nykyään pitäisi policykittien ja minkä lie taustaprosessien mahdollistaa oikeiden pyytäminen ilman tämmöistä säätöä. Ainiin, ja se ei muuten toimi! Lisäksi asetustiedoston uumenissa on asetus, saako noita komentoja ylipäätänsä ajaa. No muutetaanpas sekin ja käynnistetään uudelleen, kun tätä hienoa ohjelmaa ei tunnu muuten saavan käynnistettyä uudelleen. No eipä toimi vieläkään, ja lopputuloksen jo kerroin.

Monen monta kertaa kun tietokoneen päivän aikana joutuu käynnistämään, niin palaa hermo jos kullakin, kun pitää niitä salasanoja kirjoitella. Mutta kyllähän tekniikan kehitys on tietysti auttanut tässäkin ongelmassa ja tehnyt siitä helpompaa. No ei ainakaan minulla kohdalla – joudun kirjoittamaan kuusi sala- tai tunnussanaa aina kun käynnistän koneeni.

1. Salattujen osioiden avaaminen
2. Sisäänkirjautuminen
3. Gnomen lompakkopalvelu NetworkManageria varten
4. Ssh-avaimen avaus agentille
5. Firefoxin ns. pääsalasana
6. Kde:n lompakkopalvelu Akregatorin syötteitä varten

Edellisellä koneellani tilanne oli melkein yhtä paha, kohdat 1 ja 3 puuttuivat. Lisäksi voisi kuvitella joillain käyttäjillä olevan vielä erikseen Biossissa salasana. Lisäksi melkein kaikki salasanankyselijät keskeyttävät muun työskentelyn, ainakin kyseisessä ohjelmassa, kunnes salasana on annettu. Firefox on vielä tässä suhteessa vallan mainio, koska se avaa niin monta dialogia kun se haluaa salasanoja. Toisin sanoen pitää odottaa, että kaikki session sivut ovat latautuneet, näpyttää salasana kiltisti siihen uusimaan dialogiin ja näpytellä muut pois enterillä.

Pyyntönti kuuluukin: I can has integration KTHXBYE?

Amarok on ollut lempisoittimeni amaroK-ajoista lähtien. Nyt se on kuitenkin ohi. Syy tähän ei ole Postgre-kantojen tuen pudottaminen tai kakkosen laajakuvanäytöille suunniteltu ulkoasu. Syy on ettei Amarok suoriudu olennaisesta tehtävästään – eli musiikin soittamisesta – ilman että minulla palaa hihat ja tekisi mieli heitellä asioita.

Syy numero yksi: etäkokoelmien soittaminen daapilla on epävakaata, ja kappaleista leikkaantuu välillä paljonkin lopusta pois. Syy numero kaksi: etäkokoelmien soittaminen sshfs:llä lähiverkossakin on uskomattoman vaikeata. Kun kappale vaihtuu automaattisesti, soittaa Amarok muutaman sekunnin ja hyppää sitten heti seuraavaan. Käsin kappaleen vaihtaminen voi kestää kymmeniä sekunteja.

Ja syy numero kolme sai minut lopulta luopumaan siitä. Jos Amarok on ns. jumissa jauhamassa jotain juttujansa mitä se usein tekee, sen käyttäminen esimerkiksi globaaleilla pikanäppäimillä saa koko KDE:n olemaan reagoimatta näppäinsyötteeseen. Uskomatonta, eikö olekin? Ja tämä bugi on ollut jo iät ja ajat. Mikä pahinta, myös hiiri on mahdollista saada jumiin, siten että painikkeen painaminen tuottaa vain ikkunansiirtokursorin. Mahtavaa! Siinä sitten vaihtoehtoina on 1) tapa X 2) tapa kone, eli toisin sanoen menetän istuntoni vaikka en osallistuisi arvontaan. Joskus jumitus menee ohi hetken päästä, joskus ei.

Jään varmasti kaipaamaan Amarokin mahtavaa soittolistojenhallintaa ja hyvää suomennosta (itse kun olen siihen paljon aikaa uhrannut). Välillä on kuitenkin aika siirtyä eteenpäin. Siinä missä missä toiset vaihtavat distroja useammin kuin kravatteja, olen minä alusta saakka ja edelleenkin Gentoon käyttäjä. Ja kyllä vielä toistaiseksi pysynkin vaikka ei sillä nyt loistavasti mene.

Ehdotuksia vaihtoehtoisista soittimista otetaan vastaan.

No ei sitten mikään – paitsi hinnat – ne ovat nousseet, mutta laatu ei. Joudun taas kerran toteamaan: jos pitää valita junan tai bussin väliltä: ota bussi.

Saavuin noin 12.05 rautatieasemalle noustakseni M-junaan. 12.03 lähtevä M-juna saapui myöhässä, nousin siihen pahaa aavistamattomana ja se lähti 12.09. Matka sujui normaaliin tapaan aina Ilmalaan asti, jossa kaikki alkoi mennä pieleen.

Hetken Ilmalassa seisottuamme saimme kuulutuksen että Huopalahdessa on ruuhkaa ja joudumme odottamaan hetken. Hyvä, paitsi että se antoi kuvan, että pääsisimme pian jatkamaan. Odottelimme lisää, ja saimme toisen kuulutuksen että odotamme ajon sallivaa valoa. Noin 20 minuutin odottelun jälkeen tulee kolmas kuulutus, että Huopalahdessa on joku laitevika. Näihin aikoihin VR:n sivuilla oli ilmoitus, että junat saattavat myöhästyä 15 minuuttia(!). Lopulta noin kolmen vartin odottelun jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa; vartin junamatka venyi reiluun tuntiin.

Analysoidaampas vähän:

1. Jotain vikaa siellä oli jo ennen junan lähtöä rautatieasemalta, koska se tuli myöhässä.
2. Juna lähti rautatieasemalta, vaikka jonkun olisi pitänyt tietää että ongelmia on tiedossa.
3. Juna ajoi Ilmalaan asti, jolloin suurin osa matkustajista ei tiedä miten sieltä pääsisi helposti pois.
4. Kuulutuksissa puhuttiin ensin lyhyestä ajasta, joten junan kuljettavat eivät tienneet ongelmista.

Ongelmia:

1. VR:llä ei selkeästi tiedotus pelaa, ei edes henkilöstön välillä, koska junan kuljettajat olivat yhtä pihalla kuin matkustajatkin.
2. Vähäinen tiedotus on yltiöoptimista ja jopa väärää, sekä junassa että sivuilla.

Miten asiat olisi voinut tehdä paremmin – vahinkojen minimointi? Jos tieto olisi kulkenut, juna olisi voinut jäädä joko Rautatieasemalle ja Pasilaan, ja matkustajat olisivat helposti vaihtaneet kulkuvälinettä. Vaihtoehtoisesti juna olisi voinut palata Ilmalasta Pasilaan, tai olisi voitu heti kertoa, että vikaa korjataan ja kestosta ei tietoa – parhaassa tapauksessa kertoa korvaavista liikennevälineistä. Mutta ei, onneksi sentään ei jääty keskelle rataa ilman mahdollisuutta päästä pois junasta.

Nyt taitaa olla sillä lailla, että tämä ”ympäristöystävällinen ja energiatehokas liikennemuoto” jää minulta jatkossa käyttämättä. Surullisinta on, että tätä on nyt katseltu tarpeeksi kauan, eikä mitään ole tapahtunut. Asiakas kärsii, eikä VR:lle tule mitään sanktioita vaikka junat seisovat. Verkkohesariin tulee uutinen, ihmiset haukkuvat VR:ää vuorokauden ajan ja kaikki jatkuu vanhaan malliin. Vertailun vuoksi voi katsoa miten raitiovaunut seisovat.

Kävipä sitten niin että läppäri ryhtyi laittomaan lakkoon. Ei voine enää ajatuslautoihinkaan luottaa. Voiko mihinkään? Ensimmäinen pöytäkone toimii vielä. Siitä on hajonnut alkuperäinen kiintolevy ja näytönohjain on vaihdettu parempaan. Virtalähteen tuuletin vetelee viimeisiään, mutta kone vielä toimii. Ensimmäinen läppäri oli täysin susi fushitsu. Sähköhammasharja ei tykännyt yksinäisyydestä ja päätti lopettaa toiminnan sillä välin kun suoritin kurkkusalaattiani. Kuulokkeistani puhuin edellisessä merkinnässä. Ulkoinen Lassien kiintolevy on käynyt kerran takuuhuollossa, kun USB-piiri kärähti syystä tai toisesta. Nyt sekin takkuilee, jos johto ei ole oikeassa asennossa, data ei kulje. Tekisi mieli julistaa sota johtoja vastaan, ensin ei kulje data, sitten ääni ja nyt sähkö. Enkä harrasta johtojen kanssa mitään ihmeellistä, jos vilkkaimmat jo semmoista ehtivät miettiä.
Kurkkapurkista hampaankoloon, UPS-sedät kuulemma hakevat huomenna maanantaina rakkaani takuuhuoltoon. Takuusetä optimistisena hehkutti, että UPS-sedät soittavat noin tuntia ennen kuin tulevat hakemaan. Saa nähdä missä olen kun yrittävät soittaa.
Nythän sitä luulisi olevan aikaa opiskeluun ja ensi viikolla odottavaan tenttiin… tai sitten ei. Toisaalla olen todennut, että FreeCol on liian bugiseksi vakavaan käyttöön. Tarkoituksena oli vähän parannella sen tukea monikkomuodoille ja taivutukselle, mutta saapa nyt nähdä koska saan koneeni takaisin. Näkyillään jos näkyillään.

Olipa kerran Sennheiserin kuulokkeet mallia Pikku G eli HD 570. Olipa myös takuuaika ummessa ja kolme viallista johtoa. Oli aika toimia, ilman toimivia kuulokkeita elinaikani ei olisi kovin pitkä. Suuntasin metrolla rastilassa sijaitsevaan hifi-liikkeeseen, josta olin saanut vihiä. Se vaikutti oikein mukavalta ja leppoisalta paikalta, mutta lompakko laihtui tuotteen hinnan ollessa erittäin suolaiset 16 euroa.

Kun lopulta pääsin takaisin kämpille ja lopulta pääsin kokeilemaan uutta ostostani, meinasin hypätä ikkunasta. Toinen kanava kuului hyvin, mutta toinen kanava pysyi edelleen mykkänä. Harkitsin jo uusien kuulokkeiden ostamista, kunnes avautumisena eräällä kanavalla tuotti tulosta. Minulle ehdotettiin niiden purkamista, jota en luullut ollenkaan mahdolliseksi. Palava haluni saada kuulokkeet toimimaan kuitenkin sai minut purkamaan: ensin käsin laihoin tuloksin, sitten Leathermanin avulla. Purkamisessa pitää irrottaa vain kaksi osaa, mutta ne on aika tiukasti kiinni. Taidolla ja tuurilla avasin tietysti ensin väärän puolen, mutta toisen puolen avaus tuotti helpottavan näyn — kaiuttimeen menevän johto oli irronnut liittimestään, luultavasti turhautumisen tuloksena. Pienet rosot muoviosissa hyväksyy kernaasti, kun ei tarvitse ostaa uusia.

Nyt päivää myöhemmin näin unta, jossa isäni olisi ostanut HD 65:t, samantapaiset kuulokkeet kuin minulla, jotka oli myös avattu. Tässä mallissa oli sisäänrakennettu kasettisoitin! Unia onkin tullut nähtyä viime aikoina aika monta. Ne yleensä ovat sekoitus jostain viimepäivien tapahtumasta, kodista, mummolasta ja… intistä.